Me Caverionilla emme tee vain työtä, vaan tulevaisuutta. Hiilineutraaliuden tavoite ja digitalisaatio määrittävät rakennettua ympäristöämme entistä enemmän. Haluamme myös tulevaisuudessa olla alamme uudistaja ja edelläkävijä.
Rakennuksissa ja teollisuuden prosesseissa on yhä vaativampaa teknologiaa, joka edellyttää erikoisosaamista. Työcaverina pääsetkin kehittämään osaamistasi ja taitojasi ja kehittymään modernin teknologian ammattilaiseksi. Tulet mukaan rakentamaan kestävämpää ja älykkäämpää rakennettua ympäristöä.
Meillä teet töitä parhaiden työcavereiden kanssa ja saat meistä vakaan työnantajan. Samalla kehityt itse huippuammattilaiseksi – koska seura tekee kaltaisekseen. Rakennamme vahvaa yrityskulttuuria, jossa ihmiset viihtyvät ja jaksavat työssään. Saat meiltä myös erinomaiset henkilöstöedut: tarjoamme sinulle laajat työterveyspalvelut, liikuntaetuja ja jäsenyyden Caverikerhoihin, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja. Haluamme olla paras paikka löytää merkityksellinen työelämä.
Mikä tärkeintä, meillä voit olla ylpeä tekemästäsi merkityksellisestä työstä. Tule siis kasvamaan kanssamme huippuosaajaksi ja rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta!
Mikäli kiinnostuit, kurkkaathan myös avoimet työpaikkamme.
Kyse ei ole vain siitä, mitä me teemme ja miksi me teemme. Arvomme ohjaavat meitä, miten toimimme.
Me johdamme
Kehitymme jatkuvasti: haluamme olla parhaita siinä, mitä teemme. Johdamme esimerkillä ja kannustamme toisiamme. Organisaatiomme on paikallinen ja erikoistunut. Olemme yhtä yhtiötä ja yhtä kulttuuria ja hyödynnämme yhteisiä vahvuuksiamme ja kykyjämme.
Me toteutamme
Saamme aikaan laadukkaita tuloksia, joihin asiakkaat, henkilöstö ja kumppanit voivat tukeutua. Asiakkaillemme olemme luottokumppani – rakennetun ympäristön koko elinkaarella. Tiedämme mihin pystymme ja keskitymme kannattavuuteen.
Me välitämme
Teemme työmme huolella ja kunnioitamme toisiamme ja asiakkaitamme. Henkilöstö ja turvallisuus ovat meille ykkösasioita. Kannamme vastuuta ympäristöstämme ja yhteisöstämme. Yhdessä olemme vahvempia: johdamme ja toteutamme rakentamalla yhteiselle osaamisellemme.
Kalle-Eevert on Caverionin etähallinnassa töissä ja optimoi asiakkaiden kiinteistöjä energiatehokkaiksi. Vapaa-ajalla raikaa laulu.
Pasi kertoo alanvaihdoksestaan lähihoitajan ammatista Caverionille kylmäasentajaksi.
Caverionilaiset, tuttavallisesti caverit, ovat ainutlaatuinen työporukka. Monipuolisempaa ja arvostetumpaa osaajajoukkoa et löydä muualta. Kaiken lisäksi olemme mutkaton ja lämminhenkinen työyhteisö: caverit ovat aina valmiita tukemaan ja auttamaan toisiaan.
Vakaa ja turvallinen työpaikka, joka tarjoaa reilun korvauksen työpanoksestasi. Siinä muutama ison talon etu. Meillä on resursseja panostaa vastuulliseen toimintaan ja se on meille kunnia-asia.
Teemme kehitystyötä arjessa laboratorion sijaan. Meillä työskentelet alan kehityksen kärjessä ja sen myötä oma osaamisesi kasvaa eksponentiaalisesti.
Olitpa sitten nouseva asentajatalentti, insinöörilupaus tai tuleva rautainen asiantuntija, meiltä todennäköisesti löytyy sinulle töitä. Caverion tarvitsee riveihinsä hyvin monenlaisia osaajia.
#caverion #työcaveri #kesäcaveri