Elisa Pulkkinen, työnsuunnittelija

Mediasisältö (2) (1).jpg

Nimeni: Elisa Pulkkinen
Caverion-kaupunki: Kouvola
Koulutukseni: Restonomi
Työnkuvani: Työnsuunnittelija
 
Urapolkuni Caverionilla:
Muuton myötä lähdin etsimään uutta toimistotyötä Kouvolan alueelta. Pian pääsinkin haastatteluun Caverionille. Työnsuunnittelijan rooli oli melko uusi ja työnkuva vielä osin epäselvä. Tämä kuitenkin antoi itselleni mahdollisuuden muokata työnkuvaa mieluisaksi. Työnsuunnittelijan roolissa olen päässyt tekemään monenlaista ja saanut laajaa osaamista eri osa-alueilta. Olen myös päässyt opettelemaan tuotannonsuunnittelua ja saanut sitä kautta uusia haasteita työnkuvaani. Minulla tulee kohta toinen vuosi täyteen Caverionilla.


Millainen on tavallinen työpäivä työnsuunnittelijana?

Minulla ei sellaista ole ja se onkin parasta! Työtehtävät vaihtelevat suuresti ja saan itse suunnitella päiväni. Toki välillä on pidempiä jaksoja, jolloin työtehtäväni painottuvat vain yhteen asiaan, esimerkiksi seisakeissa avustamiseen tai hinnastojen tekoon.

Tavallisimpia työtehtäviä minulla on toimittajan avaukset, laskutuksessa avustaminen ja tiimipäälliköiden sekä työntekijöiden auttaminen juoksevissa asioissa. Lisäksi teen myös tuotannonsuunnittelijan tehtäviä eli esimerkiksi seuraan asiakastyöprosentteja, tarkistan laskutusmateriaalian oikeellisuutta, autan resurssoinneissa ja hyväksyn tunteja.

Suurin osa ajasta menee kuitenkin juoksevien asioiden hoitoon esimerkiksi kulkulupien tekoon ja uusien/lähtevien työntekijöiden asioihin. Lisäksi toimin myös koulutuskoordinaattorina, joten koulutusasioissa auttelen myös aina tarpeen vaatiessa

Mikä tekee työstäsi merkityksellisen? Toimihenkilöiden ja työntekijöiden auttaminen ja se että pystyn omalla työllä vapauttamaan aikaa sieltä missä sitä eniten tarvitaan.


Harrastukseni: Tavoitteellinen koiraurheily kolmen koiran kanssa ja valokuvaus
Lapsuuden haaveammattini: Opettaja
Jos olisin sarjakuvasankari, olisin: Spiderman 😊

Entäs mikä on mielestäsi parasta Caverionilla?

Työn vaihtelevuus ja työcaverit! Mielestäni on myös super hienoa, että työ on joustavaa ja voin myös tehdä halutessani etätöitä.

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme