Työnjohtaja Markus

Kuva Markus Sinisalo

Nimeni: Markus Sinisalo
Lempinimeni: Make
Caverion-kaupunki: Kuopio
Koulutukseni: Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööri

Työnkuvani: Työnjohtaja
Millainen on tavallinen työpäiväni: Tavallista työpäivää ei oikeastaan ole, kaikki päivät ovat erilaisia. Päiviin voi kuulua esimerkiksi tarjouslaskentaa, asioiden hoitamista asentajien kanssa, suunnittelua ja sähködokumenttien tekoa. Yleisluonteisesti kaikenlaiset työnjohdon työt.

Urapolkuni Caverionilla: Tulin Caverionille vuonna 2015 kesätyöntekijäksi tekemään sähköasennustöitä. Siitä lähtien olin Caverionilla ammattikorkeakoulun loma-aikoina asentajan työtehtävissä vuoteen 2018, jolloin huhtikuussa valmistuin sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi ja kesäkuussa siirryin työnjohdollisiin tehtäviin. Tein myös opinnäytetyöni Caverionille 2017-2018!

Harrastukseni: Lenkkeily
Lapsuuden haaveammattini: Ammattifutari
Jos olisin sarjakuvasankari, olisin: Batman

Mikä on parasta Caverionilla? 

Mielenkiintoiset ja vaihtelevat työtehtävät, joissa pääsee haastamaan itseään. Lisäksi ympärillä on loistava tiimi!

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme

Tutustu myös työcavereihin