Kesätöistä projektinhoitajaksi ja yksinkönpäälliköstä Helsingistä projektinjohtajaksi Osloon

Noin vuosi sitten Samu Mandelin siirtyi Caverion Suomen Projektikeskuksesta Caverion Groupin palvelukseen Osloon. Vaikka Samun uusi titteli projektinjohtaja, kuulostaa siltä että hän olisi vastuussa yhdestä projektista, mutta hänen työtehtäviin kuuluukin muun muassa Oslon yksikönpäällikön mentorointi ja tukeminen, Norjan Head of Business Unit Projects tukeminen, Norjan projektiliiketoiminnan prosessien kehittäminen ja toiminnan tehostaminen.

Mutta miten Samu päätyi Norjaan projektinjohtajaksi? Vastataksemme tähän kysymykseen, meidän pitää mennä ajassa taaksepäin ja tutkia mitä kokemuksia ja oppeja Samu onkaan urallansa kerännyt.

Kaikki alkoi kesätöistä 20 vuotta sitten

Samu aloitti työuransa kesätyöntekijänä Caverionilla vuonna 2001 silloin toimineessa YIT Huberissa. Pari vuotta myöhemmin hän aloitti ammattikorkeakouluopinnot ja työskenteli näiden opintojen ohella asentajaharjoittelijana YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä. Lisäksi hän oli kesätöissä projektinhoidon harjoittelijana kesällä 2006. Samu lopulta teki myös lopputyönsä projektinhoidosta. Valmistuttuaan Samu siirtyi koulun penkiltä täysipäiväisesti Caverionille ja aloitti työt sähköpuolella projektinhoitajana. 

Samu Mandelin

Kasvu esimieheksi kouluttautumisen ja käytännön kautta

Vuonna 2010 Samu valittiin projektipäälliköksi Helsingin yksikköön. Silloinen liiketoimintaryhmän johtaja näki Samussa potentiaalia ja pyysi Samua mukaan kahteen hankkeeseen Lahteen, jotka ovat jääneet Samulle elävästi mieleen. Pari vuotta myöhemmin Samu siirtyi Helsingin yksikönpäälliköksi, jolloin tehtäväkuva muuttui kertaheitolla, kun vastuulla ei enää ollut yksittäiset hankkeet vaan iso työcaveriporukka, heidän johtamisensa ja hankkeiden iso kuva sekä aikataulut. ”Tuosta ajasta ekana mieleen tulee se, miten upeaa oli nähdä erilaisia kasvutarinoita ja saada oppia esihenkilönä.” Samu hymyilee: ”Se oli parasta, tosi hienoja muistoja ja oppeja.

Yksikönpäällikön tehtävän suurimpana oppina hän pitää taitoa käsitellä ihmisiä ja eteen tulevia joskus vaikeitakin asioita

Samu näkeekin etenemismahdollisuudet Caverionin vahvuutena ja cavereille motivoitavana tavoitteena. ”Kouluttautumismahdollisuudet ovat avainasemassa urakehityksessä. Onkin tosi hienoa, että meillä on mahdollisuus kouluttautua ja tehdä töitä opintojen ohessa. Itsekin oon esimerkiksi käynyt rakennusalan projektipäällikön erikoisammattitutkinnon sekä jatkanut insinöörin koulutusta ylemmän AMK:n talotekniikan insinöörikoulutuksella työn ohessa,” Samu tuumaa.

Noiden vuosien aikana Helsingin yksikkö kasvoi hurjasti monella tapaa. Henkilöstöä onkin tänä päivänä noin 250 työcaveria. Se on jo aikamoinen caveriporukka se! Lisäksi työhyvinvointi, -terveys ja -turvallisuus ovat aina olleet tärkeitä arvoja Samulle. Sekä työterveys että Caverionin oma Työhyvinvointiyksikkö ovat olleet hyvänä tukena esimiestehtävien aikana. Unohtamatta kuitenkaan oma esimiehien tukea.

Mitä seuraavaksi?

Nyt ollaan jo vuoden 2020 elokuussa, jolloin Samu päätti lähteä Norjaan. Samu viettää viikot Oslossa ja palaa viikonlopuksi kotiin Suomeen. Vuosi takana Norjassa, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että työtehtävät jatkuvat ainakin toistaiseksi Norjassa, vaikka fyysisesti kevät onkin tehtyä töitä etäyhteyksien välillä.

Urakehityksen vinkit
 

Tutustu myös muihin cavereiden uratarinoihin Caverikirjasta, ja kurkkaa myös avoimet työpaikkamme ja aloita oma urapolkusi caverina.

Lue myös Samun Caverikirjan sivu